Ei, en tiedä miksi kirjoitan tästä jouluna, ilon onnen aikana, miksi nyt kun kaikki vituttaa enemmän kun pientä oravaa joka hukkasi viimeisen tammenterhon. Tai oikeastaan ei vituta. Enemmänkin on haikea ja yksinäinen olo, niinkuin koko joulun on ollut. Pilata se nyt tällä minun angstauksellani, mutta kirjoitan vain sen takia että tuntisin edes kuuluvani johonkin. Edes siihen pieneen nettimaailmaan, joka ei ole sitä oikeaa elämää.
Olisi pitänyt aikoja sitten tajuta. Tai tajusinhan minä, tiennyt olen koko ajan, mutta siinä jossain vaiheessa kaikki meni putkeen ja unohti. Sen miltä tuntuu miettiä asioita. Pohtia ja muistella. Nyt se on vain muistella. Itselläni on kaksi sellaista perheen ulkopuolista ystävää joihin oikeasti luotan 110%. Tiedän ettei luottamus tai ystävyys tai mikä tahansa muukaan ole täysin molemmin puolista (kummastakaan tiedä), mutta tiedän että olen valmis kumman tahansa eteen vaikka kuolla. Sen verran minulle tärkeistä ihmisistä on.
Miksi tämä joulu on ollut minulle näin vaikea? Olen itkenyt joulukuussa enemmän kuin muina kuukausina (heinä- ja elokuuta lukuunottamatta) ja joulupyhinä eniten. Tiedä sitten miksi. Itkin jopa kun annoin isäpuolelle lahjan. Annoin siis isäpuolelle liput venäjä-suomi peliin Helmikuussa, joka pidetään siis olympiastadionilla ja konjakkipullon. Ja itkin kun Kari halasi. Jaaa-a.. Itken taas kotona, autossa, töissä.. Pahempaa kun kesällä. Ja nyt olen ihan allapäin ihan idiootista syystä. Koska en pääse juhlimaan. Niinkuin muu nuoriso.
Olen sosiaalisessa ahdingossa. Haluaisin tutustumaan ihmisiin, haluaisin olla kavereiden kanssa. Kavereiden? En osaa äkkiseltään nimetä. Niitä "nähään sit ku ehitään"-kavereita joiden kanssa sovitaan tarkka päivämäärä ja nähdään kerran puolessa vuodessa. Nojaa. Onhan ne ja niissäkin usein erittäin ihania kavereita, joita haluaisi nähdä useammin. Enemmän ehkä kismittää.. kaikki. Olisi kiva soittaa jolleki ja kysyy vielä et hei, läheks messii. Kenelle? Puhelin täynnä työhön, hevosiin ja kouluun liittyviä numeroita.
Nyt jos koskaan tarvitsisin kunnon överikännit. Saisin ehkä itsekin tietää miksi itken. Jos vaikka se paha möykky tulis pihalle. Tuskin. Jospa jään kotiin, hoidan hevoset ja menen nukkumaan. Herään aamulla hyvään oloon, muiden kärsiessä krapulaa. Olen paremmalla ololla, mutten mielellä. Olen sosiaalinen ihminen, mutta jumissa elämässä. Joskus joku sanoi että nuoruus menee ohi. Totta. Mutta kaikki se kestää. Elämän olen valinnut, kestän sen. Vaikka sitten yksin, nyt ja siihen asti kun sydän viimeisen kerran lyö.
Joulu on ilon ja onnen aikaa. Miksi itken?
Tunne yksinäisyyttä kuukautena jolloin pitäisi tuntea eniten lämpöä ja läheisyyttä.
En sano etten saisi sitä, pikemminkin, koen sen kaukauseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti