Nojaa. Joskus tuntuu että se elämä vaan valuu. Nyt on kesä, kohta syksy, tulee talvi, vaihtuu vuosi. En saa elämästä mitään irti. Olen harrastuksen koukuttama, töiden ahertaja ja koulun vanki. Eli kolmessa paikassa. Elämässä pitäisi olla muutakin. Missä kaikki ihmissuhteet? MIKSI minusta tuntuu että jään kaikissa asioissa aina toiseksi, teen sen noin tai näin, en saa sitä kaikkea minkä haluan. Ymmärtäähän sen ettei aina saa mitä haluaa, mutta tappelun kautta haluan joskus myös noista siihen ykköspalkinnolle, enkä tyytyä tähän ikuiseen kakkossijaan.
Aikaa on kulunut niin paljon viime postauksesta että en tiedä mitä sanoisin. Tuskin kymmenelle urhoolliselle lukijalleni tarvitsee sanoa mitään. Arvostan teitä joka tapauksessa. Tässä välissä on kyllä tapahtunut niin paljon kaikkea. En vain tiedä olenko nyt hyvällä vai huonolla fiiliksellä. Missä kaikki kaverini? Tuntuu että kesä on nyt minun harrastuksen aikaa. Se vie kaiken ylimäärräisen, ja kahden viikon lomallani töistä en nähnyt _yhtäkään_ kaveria joka olisi esimerkiksi lähtenyt terassille kanssani. Ei sillä että olisin sellainen ihminen joka siellä ravailee, mutta olisihan se ollut aika mojova yllätys.. En muista koska olen viimeksi keskustellut oikeasti hyvien kavereideni kanssa. Tuttujen kanssa, työkavereiden kanssa ja sellaisten puolituttujen kanssa nyt on muutenkin tultu juteltua ja kokoajan tulee uusia tuttavuuksia. Mutta oikeastaan tällä hetkellä kaipaisin jotain sellaista tukea ja olkapäätä mihin purkaa ajatuksia ja asioita.
Nyt tässä välillä on tullut sellainen kakkosfiilis. Oli sitten kyse mistä tahansa. Olen vasta hopealla harrastuksessa, hopealla töissä, hopealla ihmissuhteissa.. Onnellinen niiden puolesta jotka ovat löytäneet onnea, mutta samalla hemmetin ärsyyntynyt siitä että olen itse sidottu tähän koko elämään ja kaipaan jonkinlaista ulospääsyä. Jospa maailmassa olisi sellainen pieni nappi mitä painamalla saisi hetkeksi homman pysäytettyä, asiat järjestettyä ja taas jatkettua matkaa. Ihanan sekavaa eikö? Onko minulle luvassa koskaan sitä onnea ja sitä haavetta mitä itse kaipaan? Kyllä takuulla pitäisi tehdä itse asian eteen, mikään ei kävele suoraan syliin, mutta joskus tuntuu niin vaikealta saada kaikki se mitä haluaa toimimaan..
No, tavoitteeni on nyt hymyillä. Ja oikeastaan, tällä hetkellä olen ihan onnellinen ja samalla sisälläni on jonkin asteinen tunnemyrsky. Onnellinen, vihainen, surullinen, rakastunut, pettynyt, petollinen, kriittinen, suopea, kapeakatseinen.. Kaikkea samaan aikaan. Helpommallahan tässä elämässä pääsisi jos osaisi kertoa tunteensa jollekin, mutta tietenkin, tyhmä kun on, vuodattaa ne mielummin Internettiin kaikkien kaistapäiden luettavaksi ja manipuloitavaksi ja tehden itsensä naurunalaiseksi. Ei se mitään, elämä on ja tulee olemaan ja minun tapani käsitellä omia ajatuksiani on tämä.
Tällä hetkellä kaipaan kahta tiettyä ihmistä. Mutta jos / kun tulee tilanne että näen heidät ja kykenen heille puhumaan, tuskin saan suutani auki. Ehkä siinä tilanteessa vain tyydyn taas hymyilemään ja sanomaan että "kaikki on hyvin, hyvää kuuluu". Vaikka en nyt menisi asiaa ihan noinkaan ilmaisemaan.
Nil est dictu facilius. - Mikään ei ole helpompaa kuin sanominen.
