Kyllä, tässä kuussa on mennyt enemmän rahaa kun lääkäri määrää.. Maksanut reilu 400 euroa tallitilille, ostanut kaikki joululahjat (mitä en oletettavasti voi tässä lausua), itselleni kasan paitoja ja paljon koruja.. Rahan kulutusta ei voi estää, tulisipa sitä samaan tahtiin!
Odotan niin innolla joulua, ei onneksi ole montaa päivää enää. Ja sen takia koska haluan nähdä kaikkien ilmeet kun annan niille lahjat, innolla innolla odotan! Ja koska en voi kertoa tässä mitä kaikkea ostin muille, voisin selittää tosiaan sitten lauantaista jolloin käytiin Hennan ja Jennan kanssa hieman shoppailemassa. Lauantaina tosiaan aamusta suuntasin Forssaan ja hain Jennan ja Hennan. Siitä suunnattiin Turkuun, Hansalle, shoppailemaan. Päätöntä shoppailua, itsellä ei ollut oikein mitään shoppailtavaa, seilailin ja katselin vain kaikkea. Lopulta matkaan tuli Glitteristä reilulla 50 eurolla tavaraa, yksi pitkähinainen, kolme toppia ja kauluspaita. Ja ei sovi unohtaa että ostin myös NCSI dvdbokseja kaksi, kaudet 4 ja 5! JEE, taas pääsee katsomaan eteenpäin, innolla innolla odotan että on aikaa.
Rahan kulutus ei tietenkään loppunut siihen lauantaihin. Maanantaina kävin vielä ihan kaupoissa kunnolla, ostamassa viimeisiä lahjoja. Siellä sattui vaikka mitä mukaan, kuten esimerkiksi itselleni taas kiva paita ja vyö! Katsokaa nyt, aivan ihanat, olen ihan rakastunut niihin. Kuva laadukas kun on kännykällä jossain koulun peilistä kuvattu, mutta en saanut muuten kivaa kuvaa.. Tuitui, tykkään! Kuvassa näkyy myös söpöt pinkit geelikynnet!
Ja turha unelmoida että loppuisi siihen.. Ehei! Tänään tosiaan mentiin Riihimäelle Satun kanssa moikkaamaan ex-pomoa ja vietiin kukkia ja kortti. Itselle reissu oli "ilmainen" satu maksoi bensat ja ruuat ja kaikki! Ihana ihminen.. Yritän jotenkin vielä korvata tän sille! Mutta ennen sitä tosiaan olin KYNSIHUOLLOSSA! ja nyt on I-H-A-N-A-T kynnet. Niin tykkään näistä. Siniset kärjet, hieman valkoista ja nimettömässä tähti ja timantti. Aww.. näihin tein taas totalli rakastumisen, oli kyllä käynnin arvoinen, varsinkin kun näiden tekijä lopettaa nyt vuoden lopussa. Harmi, pidin kovasti hänen käden jäljestä!
Tässä teille hienot taiteelliset kuvat Glitteristä ostetusta korusta (kaksi korua, tuo iso sinisillä timanteilla ja nuo neljä pienempää ketjua.) ja sitten tietenkin minun hienoista uusista kynsistä!
HUH! Nyt sitten alkaakin odotusten aika, jos tämä rahan tuhlaus hetkeksi laantuisi. Meinaan odotan joulun jälkeen innolla Uutta Vuotta, ollaan Satun kanssa kaksin Apsilla, laivareissua tammikuussa ja ennen kaikkea, synttäreitä! Olen niin suunnitellut jo kaiken miau! Siitä tulee hienoa, tai sitten menee överiksi, whåt ever! Nyt vielä päivän meikkiluukki ja sitten kohti sänkyä, väsymys iski!

Niin ihanan bling bling oot kyl! :D
VastaaPoistaT: Iida
pakko olla ;)
VastaaPoista