yölöpinät 5: löpinä ilman alkua ja loppua?

Siis ihan tosi. Tekis mieli hypätä kaivoon tän olon kans. Päänsärky, tukkoinen olo, tyhmä köhö yskä ja vielä huimaus tähän päälle. OLEN KYLLÄSTYNYT OLEMAAN KIPEÄ! Kyllä, haluan jopa kouluun. Kirosin jo mielessäni ja myös ääneen, sitä että haluan ajamaan pyörökuormaajaa! Mutta ei niin ei, Buranahumalalla mennään. Ja nyt en edes oikeasti tiedä mistä kirjoittaa, on vain sellainen olo että nyt pitää kirjoittaa. Ehkä kirjoitan vain sen mitä ensimmäisenä mieleen tulee? Joten tässä teille löpinä jossa ei ole päätä eikä häntää, ei alkua eikä loppua.

Tosiaan eilen tuossa tuota kateellisuuslöpinää kirjoittaessa yritin saada mahdollisimman hyvin teille selväksi kaikki ajatukseni. Tietenkään ne ei tullut täysin sillain kun suunnittelin, mutta niinhän aina. Ja niin kuin sanoin, kaikille (ihanille!) kavereille joille kateellinen olen, en tarkoita sitä pahalla. On vain niin lahjaton fiilis teidän seurassa, ei muuta :D

Mutta sitten. Jos vaikka heti alkuun sanoisin että nyt masentaa. Siis ihan tosi on paha olla ja tuntuu siltä että mikään ei onnistu. Otin itseäni niskasta kiinni ja ajattelin että aloitan jotain tekemään. Mutta missä välissä? Olen aina joko nukkumassa, koulussa tai töissä. Tai tallissa. Yrittäkää sinne väliin tunkea vielä joku harrastus. Tarvittaisiin ainakin 5 tuntia lisäaikaa, kiitos! No ehkei sekään nyt sitten niin ongelma, yritän ajatella sillä tavalla positiivisemmin että jos vaikka sitten parin vuoden päästä, koulun jälkeen. Tuntuu siltä että olen hukannut elämässäni ainakin kaksi jos en kolme vuotta. En edes tiedä mihin ne on mennyt, uskottavasti jossain muualla kun siellä missä olisi pitänyt.

Toinen erittäin tätä päivää ärsyttävä asia on se että olen yksinkertaisesti niin pahalla tuulella tämän järjettömän flunssan tähden että olen syönyt hirveästi suklaata. On fyysisesti kuin henkisestikin paha olo. Tätäkö tämä mun laihduttaminen on? Voi elämän kevät sanon minä. Lenkille ei voi mennä, tasan tulee sydänpussin tulehdus tai muu jälkitauti.. Tyydyn venyttelemään, jospa siitä edes joskus olisi apua. Ikävää kun ikinä ei ole itseensä tyytyväinen. Jos edes voisi sanoa että hei nyt on hyvä olla, mutta ei. Katsotaan taas vuoden päästä missä jamassa olen.

Mitäs sitten vielä. Ajatuskin karkailee. Sen voin sanoa etten tiedä miksi kirjoitan näitä löpinöitä. En oikeasti tiedä. Haen kai huomioo? hyväksyntää? Tai sitten vain puran tunteitani julkisesti. Jokainen vetäkööt omat johtopäätökset. En tiedä helpottaako asioiden kertominen, en usko. Pitäisi kirjoittaa syvällisemmin. Mutta se sitten taas ei ole minun juttuni, ajattelu ei kuulu minun vahvimpiin puoliin.

Tänään piirsin pitkästä aikaa. Ja olin jopa tyytyväinen. Lisäksi Vilho kävi. On se niin suloinen kummipoika, piristi kummasta harmaata päivää. Olisi niin ihana nähdä Vilhoakin enemmän, mutta aika, sitä ei ole. Tähän tekisi mieli myös sanoa jotain mutta no, jätän sanomatta tällä kertaa :D Lisäksi tsekkailin jos vaikka täällä lähellä olisi jotain lauluopetusta.. Tiedä sitten kuka innostanut tuohonkin (you know that).. Nojoo. Ehkä maailman turhin löpinä mut eipä ollut muutakaan mielessä. Tai on paljon mutten osaa kirjoittaa. Jos joku osaa esittää niin hyvän kysymyksen että saa padon murtumaan, lupaan tarjota oluen!

kiitos ja kuittaus lääkehuurujen seasta.

yölöpinät 4: KATEELLINEN PASKA!

Mietin kauan mitä laitan otsikoksi. Olen pitäytynyt hienovaraisessa, hieman enemmän kysymyksen herättelevänä pientä aiheeseen liittyvää otsikkoa mutta sori, nyt ei kykene. Tämän tosiasian tajuttua saa kysymysmerkit jäädä tästä löpinästä pois. Ja kyllä, kirjoitan tätä sellaisessa lääkehuurteessa, että pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja sekavia lauseita. On tullut tänään vedettyä meinaan nappia naamaan siihen tahtiin että.. No unohdetaan se ja palataan siihen pääasiaan.

Tosiaan, eilen töistä lähtiessäni, hieman kurkkukipuisena, tein julmetun ikävän havainnon itsestäni. Kaikki aina jaksaa minulle sanoa että jos minulle on joskus jotain ilkeää sanottu niin se johtuu kateellisuudesta. Olen aina liittänyt kateellisuuden ilkeilyyn ja sellaiseen.. Mustamaalaamiseen ja muutenkin ihan johonkin muuhun. Mutta nyt! Kun salama kirkkaalta taivaalta, teen sen tajuamuksen että: jos joku voi olla kateellinen se olen minä! Lähiaikoina tullut hyvin tämä kateellisuus esille. Ja voin sanoa että olen juuri kateellinen kavereille (oonko sit teille ilkeekin hei?). Sanotaanko vaikka näin heittämällä että lähiaikoina noin 5-7 kaveria saavat minut tuntemaan kateellisuuden pistoksen sydämessä, toiset enemmän, toiset vähemmän.

Jos syvällisemmin alkaa pohtimaan tätä kateellisuutta, voisin sanoa että se johtuu siitä että olen itse niin lahjaton. Sitä kuulee kun sanotaan ihmisille että "oletpa sinä hyvä ratsastaja" tai "laulaja" tai "saitpa hyviä numeroita kokeista!" tai mitä tahansa muuta vastaavaa. Voisin ottaa tähän ihan konkreettisia esimerkkejä mutta koska niiiiin moni juuri täällä naamakirjassa (uskomatonta kyllä!) lukee näitä (jos siis puhutaan kavereista tai kenestä tahansa muusta fb kaverista tai mistä tahansa, tajusitte tai ette :D). Mutta siis jos nyt vaikka otan esimerkiksi rakkaan veljeni, joka ei taatusti lyttää minua sen takia että kehun hänen aivokapasiteettiaan. Mutta sellainen fakta on todettava että jos meille sisaruksille on luotu aivot, ne molemmat on päätynyt samin käyttöön. Samilla on opiskeluun tarvittavat työkalut päässään, minä taas olen semmoinen tumpio että joudun pänttäämään pänttäämisen perään ja kappas, kokeesta tuli kutonen.. Samille on suotu laulutaito, rytmitaju, kielitaito.. KAIKKI! mitäs meikä sai? nojaa.. jätän sanomatta.

 Tasan tiedän että jokainen on takuulla tehnyt töitä lahjojensa ja taitojensa eteen. Mutta ihan varmaan senkin taidon tai lahjan on huomannut jo nuorempana. Kun äiti ollessani pieni lykkäsi minut kuoroon, olin vihainen. Kuulostin pojalta. Laulanut en enää sen jälkeen, jos erehdyin, sain kuulla siitä miten päin persettä laulan (kyllä, olen shaiba..) ja kuinka kuulostan pojalta. Siitä lähtien vedän aina yliöveriksi. Miksi laulaa kun voi vetää vitsilläkin? (vastaus kysymykseen: siksi koska oikeasti haluan laulaa!) No sitten olihan näitä urheiluitakin. Pelasin korista, jalkapalloo, sählyä, pesistä.. RAKASTAN liikuntaa, vaikken siltä näytä. Tosin sopivasti minulle sitten periytyi rasitusastma ja aloin saamaan sellaisia astmakohtauksia välillä että.. Noh, nuorempana enempi, nykyään tuskin yhtään. Isäni on uskomaton piirtäjä. Mutta eipä sekään taito (tiedättekö taiteellisuus tai mikä tahansa muu luova näkemys) periytynyt ainakaan minulle. Olen hirmuisen sosiaalinen ja näyttämishaluinen. Rakastin ala-asteella tehdä näytelmiä, yläasteella olin näytelmäkerhossa kaksi vuotta. No jaa. siihen se sitten jäi. Eipä siinäkään mikään hirmu lahjakas ollut, niinkuin aina.

Olen siis täysin lahjaton. Tähän nyt joku sanoo: et oo vielä löytänyt sitä sun lahjaas. nii just. Mee kotios sanon minä. Olen löytänyt monta asiaa mitä haluaisin tehdä. Jos totta puhutaan en ole edes missään tällä hetkellä tekemässäni asiassa hyvä. Moni sanoo että olen hyvä valokuvaamaan.. eeehh.. Joo en ole, tähän mainittakoon heti että kuvaan ihan kivoja käyttökuvia ratsastuskilpailuista niille ratsastajille, thats it. Äiti jaksaa mainostaa miten luova näkemys minulla on ("sitä se valokuvaus teettää, Senni näkee et joku on vialla ku se valokuvaa!!"). Sori äiskä, nyt meni oraville tääki juttu. Ratsastaminen on minulle elämä. Ja siitäkin huomaa että kun se elämän suola, ainut hevonen joka oli minulle kuin ajatus, lähti pois, on tämäkin taas aloitettava alusta (ei, ratsastus ei ole jäämässä). Ne asiat mitä haluan tehdä on tietenkin sellaisia missä minulla ei ole mitään taitoja tai osaamista. Minulla ei ole rytmitajua (joten soittamisen opettelu tai laulaminen, tai mikään muukaan missä kyseistä taitoa tarvitaan, on minulle täysin kauheaa), minulla ei ole luovaa näkemystä, ei eieieieiieie.. mitään. Jaksa edes listata kun siitä tulisi niin loputon että omakin sydän ehtisi ennen sitä pysähtyä.

Sitäpä juuri, nyyh. En todellakaan tällä hae nyt mitään säälipisteitä. Totesin vain olevani kaikille ihmisille joilla on ne taidot jotka itseltäni puuttuvat kateellinen. Joillain on juuri sellainen elämä mitä itse haluaisin. Jospa sitä löytäisi jostain mistä pitäisi ja missä olisi hyvä. Nojaa. Kuolinvuoteella lupaan sitten kertoa löysinkö sitä. Tällä menolla en tule löytämään, jatkan siis elämää siinä missä olen edes kohtalainen: tekemällä töitä niin paljon kun vain ruumis antaa myöden. tai ehkä sitten kuolenkin työnteossa, en mä sitä tiiä.

Ja siis ettei ihan jätetä tälläseks "teinifakinangsti"löpinäks, voin mä hyviä puolianikin mainita. Niistä vaan ei oo MITÄÄN hyötyä missään. noh olen kuitenkin: ainakin vähän huumorintajuinen (paitsi olen ihan helvetin hidas blondi), minulle ei ole suotu aivoja, mutta olen sentään kohtalaisen terve (ei lasketa tähän näitä pikku juttuja kuten astmaa, nilkkaongelmia jne), olen sosiaalinen ja opin asiat nopeasti (jospa olisi jotain hyötyä joskus tästä), jumala antoi minulle söpöt silmät (jos jollain ihmisellä olisi samalaiset voisin vaikka rakastua niihin (väittikö joku itserakkaaksi!?). Olisipa jumala luonut jotain muutakin söpöä sitten samalla, kiitos näistä persjaloista).

noni. Joo. Asia oli meni ja käveli taka vasemmalle. Kaikille ei tainnut jutun juuri tulla selväksi, mutta kiteytettynä: Senni on julmetun kateellinen kusipää, jolta puuttuu aivot ja taidot!

Kiitos ja kumarrus!

yölöpinä 3: itsetunnon kohotusta?

On se kiva kattoo ittensä peilistä. NOT! Aina kun vilkasee peiliin joku on pielessä. naama, hiukset, maha, perse, jalat.. yleensä kyllä ihan kaikki! Siitä on hyvä aina sanoo että nyt on hyvä aika kuntoilla. Mutta kun pääsis siihen kuntoiluvireeseen, sais tän ikuisen väsymyksen väistyyn ja kaikki ois kivempaa.. huoh!

Iltaohjelma koostuu yleensä kolmesta osasta. Jalkojen lihakset ( kyykyt, askelkyykyt, erilaisia jumppaliikkeitä jne, ymmärrätte kyllä :D), keskivartalon lihakset (vatsa, selkä jne) ja venyttely. Aamu (jos suinkin vain herään tarpeeksi aikaisin) teen saman sarjan. Aikaa kuluu se 20-25 minuuttia. Taidan ne liikkeet kyllä tehdä todella väärin, pakko todeta. Zumbannut en ole piiiitkään aikaan, mikä harmittaa, mutta tuonne "zumbahuoneeseen" kävelykin on niin RASKASTA että miten luulen jaksavani zumbata? Tänäänkin PITI, mutta kas kummaa, meikä nukahti ja nukkui taas yli kaksi tuntia.. MIKÄ VAIVAA!

Haluan pumppiin, zumbata, ryhdistäytyä, laihtua ja olla nätti! piste ja kiitos :) ja myös lisää tunteja voisi sitten samalla laittaa vuorokauteen ja antaa minulle lisä energiaa :)

Nojoo, taas näitä HAEN HUOMIOTA kirjoituksia. Enkä hae. tai haen, mutta nyt haluan sitten että kun olette huomioineet minut että ostatte mulle paaaaljon tunteja Forssan kutomolle et pääsen pumppiin, kiitooos! Jos vaikka sais ittensä taas kasaa ja alkais paremmin taas keskittyy elämisee eikä ikuisee itkemisee. Itsetunnon kohotuksena on kyllä kassan toisella puolen (siis jos asiakas sanoo) mukavat sanomiset (kuten: "ompas sinulla mukava hymy" tai "Jäin sun silmien lumoon" :D:D), mutta eipä sitä taida ikinä olla itseensä tyytyväinen.

Nyt treeniä horo, niinhän se Petri Nygård sano!

yölöpinät 2: epävarmuus?

noh, jooh.. ei saa valvoa liian pitkään, tulee pian taas ihan pohjanoteeraustekstiä. Ei pitäisi avautua netissä (tai helvetti kirjottaisin ees sinne blogiin jota ei kukaan lue niin ei tarvis hävetä ainakaa mitään :D). No mutta joka tapauksessa, taas autolla matkalla kotiin mietin liikaa ja meinasin ajaa ojaan. Se ei kuitenkaan liity mitenkää tähän asiaan.

Tänään puhun siis epävarmuudesta joka jyllää jatkuvasti. Epävarmuus rahassa, itsessä, tulevaisuudessa, menneessä, kaikessa! Olen epävarma pystynkö maksamaan kaikkea mitä pitäisi. En tiedä mikä lasku on tärkeä saatika olen kokoajan epävarma voinko käyttää rahaa vai en. Hyvä se kai on, tuleepaha käytettyä rahaakin vähempi?

Lisäksi olen teinimäisen epävarma itsestäni, ulkonäöstäni, tyylistäni, taidoistani, ajatuksistani, mietteistäni.. ehkäpä joo kaikesta. Mutta ehkä kaikista eniten olen epävarma tulevaisuudesta! Minua ei kiinnosta opiskelu, mutta työnteko kyllä. Olen motivoitunut TYÖHÖN ja RAKASTAN opiskelua, mutta itse "koulukaverit" saavat helposti minut ahdistumaan. Jo pelkkä ajatus koulusta saa oksennusrefleksin aikaan.

Ja tosiaankaan ei sillä, niinkuin sanoin opiskelu on kivaa. Tykkään tehdä kaikkea aina lukemisesta esitelmiin ja kokeisiin. Mutta ääh.. Miksei meitsi vain tule toimeen muiden opiskelijoiden kanssa? Huoh, epävarmuutta. Tulevaisuuden epävarmuus on raastavaa. Jaksaakko opiskella (ei) kun töissä haluaisi vain olla (ja töillä ei todellakaan väliä tässäkään suhteessa).

joopa joo taas se ajatus karkas.

yölöpinät 1: Vahva Ihminen?

Tämä on näitä aikoja (siis kellonaika!) kun alkaa ajatukset juoksemaan. Tai ne juoksi ja heti kun alan kirjoittamaan ne häviää. Mutta jokatapauksessa tässä näitä yöllisiä aatoksia. Tänään ajattelin puhua vahvasta ihmisestä, onko edes niitä?

Millainen on vahva ihminen? Sanon itseäni vahvaksi, mutta todellisuudessa, ei en ole vahva. En usko että kukaan on niin vahva että jaksaisi kuunnella ainaista shaibaa. Vaikka sanotaan että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (itsekin sanon niin) se on silti MAHDOTONTA! Kaikki, vaikka kuinka provosoidusti ja ylitse ampuvan tyylisesti sanottu negatiivinen loukkaus satuttaa. Vaikka sanon että asia ookoo, ei se sitä ole, se jää aina mieleen ja aina se satuttaa.

En itsekään ole ollut aina tälläinen. Myönnän jopa joskus olevani ilkeä, varsinkin äidille. Koska puran sitä samperin pahaa oloa joka sisällä jyllää kun taas on kuullut miten järkyttävä olen tai miten pilaan hevoset tai mitä tahansa muuta paskaa. Haluaisin olla kiltti enkelimäinen tyttö, joka aina jaksaa hymyillä ja sanoa ystävällisesti. Mutta kun on kasvattanut itsellensä paksun kilven ympärille, ei sitä tunnu murtavan mikään muu kuin loukkaus. Ne tulevat suoraan läpi, paukahtavat aivojen syvimpään kolkkaan ja jäävät sinne muhimaan.

Sisältä ilkeä ihminen on vain epävarma. En itse tiedä miten oikeasti olisi oikea tapa suhtautua loukkaajaan. Nykyään heittäydyn mahdollisimman vittumaiseksi ämmäksi ja sen huomaa äänensävystä. Voisi harjoitella vain hymyilemään nätisti, niellä loukkaus ja taas kerätä aivoihin yksi lisämateriaali.

Nykyään sanon takaisin. Ja vähän jopa kovemmin. Ennen olin ujompi, jäin mieluusti hiljaa itkemään ja miettimään mikä on vikana. Kumpi sitten parempi, paskan turruttama ilkeä vai herkempi itkupilli? Palaisin kyllä mielelläni takaisin itkijäksi, nykyään kyyneleitä tuntuu niin harvoin näkevän. Sekö on muka vahvuutta?