"Ihminen on itselleen ankarin tuomari."
Moni kun varmaan jäi tuota otsikkoa ihmettelemään. Paitsi tietenkin jeesuksen aikaiset latinaatikot jotka nyt tietenkin osasivat latinaa ja tämä muu teksti taas onkin heille hepreaa. Mutta tuo sananlasku on yksi niistä monista jotka ovat niin paikkaansapitäviä. Kukaan muu ei tuomitse itseään kuin itse. Sellainen asia mistä ei päästä yli eikä ympäri, ei edes kiertämällä totuus.
Minunkin kohdalla erittäin paikkaansa pitävä. Ja lähiaikoina oikein hyvin tullut esille. Olen oikein ankara itselleni nyt seuraavan kaksi kuukautta kun yritän päästä tavoitteeseeni. Se että teen sen jopa terveyteni kustannuksella, ei välttämättä ole kaikista imartelevin vaihtoehto, mutta olen ankara tiedän sen. Taisin tuossa viikko takaperin kirjoittaa oikein osuvan statuspäivityksenkin naamakirjaan. Meni kutakuinkin näin: "Joko rakastan itseni rääkkäämistä (masokisti, myönnetään!) tai inhoan itseäni julmetusti, en tiedä, mutta tulen vielä tällä menolla tappamaan itseni."
Ehkei täysin noilla termeillä, mutten jaksanut uudestaankaan mennä katsomaan. Kyse on kuitenkin joka tapauksessa juoksemisesta ja nyt yleensäkin kuntoon pääsemisessä. Yhdessä vaiheessa lopetin kokonaan syömisen. Söin ainoastaan ananasta ja töissä yhden rahkan. No.. Tuottihan se tulosta, mutta ehei, en ollut tyytyväinen. Aloin juoksemaan. Koska olen astmaatikko, en voinut juosta heti kovaa ja pitkiä matkoja, vaikka ehkä kunto kestäisikin. Kuitenkin rääkkäsin itseäni.
Aamulla kun jalka oli turvonnut kaksinkertaiseksi, vihloi joka askeleella ja hyvä että jaksoi kannatella painoa. Lähdin juoksemaan. Matkalla tietenkin edetessä lisäsin vauhtia. Ja kotiin päin tultaessa vielä kovempaa. Päässä kuulin huutoa: "juokse, kidu, kovempaa". Juoksin. Keuhkot ei saanut tarpeeksi ilmaa, sillä tasoitin hengitystä vetämällä henkeä ja pidättämällä. Jalat maitohapoilla. Kun pääsin kotiin olin kuolla. Teki mieli heittäytyä maahan ja itkeä. Mutta ei, venyttelin, kävin suihkussa ja lähdin kouluun.
En anna itselleni anteeksi. Pitäisi antaa hieman armoa. Mutta ei, minä aijon päästä tavoitteeseeni, aijon näyttää mistä minuun on. En laihtuakseni, en muiden mieliksi. Itseni tähden, haluan kerrankin onnistua. Vaikka sitten ihan piippuun itseni vedänkin, tiedän että onnistun. Sen jälkeen annan itselleni anteeksi. ehkä.
Tunnen kipua, hengitän, en ole vielä tunteeton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti