Piti tossa siis tosiaan lähtee sinne kouluun. Mutta sit tuli niin julmetun oksettava olo ja oli pakko käydä puklasemassa vessassa, eli toisin sanoen vaikka meikin onkin naamassa niin taidan viettää vähän vapaata tänään. Ja tässä vapailun lomassa on niin kiva pohdiskella kaikkea niin turhaa. Miksi kaikki menee taas niin perseelleen? Siis ihan tosi. Kuin voi mennä niin että juuri silloin kun on eniten kiirettä ja muutenkin kauhea meno, kaikki painaa päälle. Pitäisi jaksaa tehdä suunnilleen kaikki! Eniten tällä hetkellä rassaa tuo ylläpitokopukka, on se kumma kun siitä ei pääse eroon. Tai kyllä pääsee, omistaja hakee sen pian. Ja tätä en todellakaan sano siitä etten kyseisestä hevosesta pitäisi, lähinnä kun en hevosen kanssa pärjää niin kiinnostus on pienempi kun nolla. Joten siinä se. Toinen on koulu. On se nyt helvetti kun ei onnistu! Näen hirveästi vaivaa ja aikaa koulun eteen ja missä se näkyy? Niin varmaan niissä huonoissa numeroissa saakeli. PAH! yritän hei tosissani, joku merkki siitä et se ois hyvä kiitos!
Nonin, saimpahan vähän purkaa :D Nyt toivoisi että olisi kesä ja pääsis vaikka särkänniemeen tai johkiin, ihan sellanen fiilis et täytyy johkiin päästä. Tai vaikka elokuviin! Vaikka tosiaan juuri eilen olin Harry Potterin viimeisen kirjan ensimmäisen osan katsomassa mutta silti, haluun mennä katsomaan Paranormal Activity 2! Onneksi kulta (<3) lupasi että lähtee sitten jossain vaiheessa kunhan oma aika ja kullan "runkkuaika" (haha joo puhutaan siis runebergin torttujen tekemisistä hei dudes!) vähän helpottaa. Ja sil vissiin. Ja sit pitää mennä viel kattoo Narnian se uudempi elokuva, sit joku karhu animaatio ja sit yks joku mikä kertoo jostain ihmisusista tms ja oli twilightin ohjaajalta! Pitää kattoo koska ne tulee ja säästää ja mennä sit sinne, kaikki tulee mukaan!
Ja sitten loppuun kun kuvailin vähän taas itseäni! joten tähän loppuun tollanen yli kauhee kuva mut ei saa itkee ;) Ja sit vielä ku löysin kaikkia kivoja kuvia ni laitoin tähän. Seuraavaan postaukseen laitan sit esittelyä meitin elukoista, sillain lyhyesti :D
Jaahas, en saanukka laitettua kuvia, sori ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti