perjantai 19. marraskuuta 2010

#4 Pohdiskelua kipeällä päällä

Piti tossa siis tosiaan lähtee sinne kouluun. Mutta sit tuli niin julmetun oksettava olo ja oli pakko käydä puklasemassa vessassa, eli toisin sanoen vaikka meikin onkin naamassa niin taidan viettää vähän vapaata tänään. Ja tässä vapailun lomassa on niin kiva pohdiskella kaikkea niin turhaa. Miksi kaikki menee taas niin perseelleen? Siis ihan tosi. Kuin voi mennä niin että juuri silloin kun on eniten kiirettä ja muutenkin kauhea meno, kaikki painaa päälle. Pitäisi jaksaa tehdä suunnilleen kaikki! Eniten tällä hetkellä rassaa tuo ylläpitokopukka, on se kumma kun siitä ei pääse eroon. Tai kyllä pääsee, omistaja hakee sen pian. Ja tätä en todellakaan sano siitä etten kyseisestä hevosesta pitäisi, lähinnä kun en hevosen kanssa pärjää niin kiinnostus on pienempi kun nolla. Joten siinä se. Toinen on koulu. On se nyt helvetti kun ei onnistu! Näen hirveästi vaivaa ja aikaa koulun eteen ja missä se näkyy? Niin varmaan niissä huonoissa numeroissa saakeli. PAH! yritän hei tosissani, joku merkki siitä et se ois hyvä kiitos!

Nonin, saimpahan vähän purkaa :D Nyt toivoisi että olisi kesä ja pääsis vaikka särkänniemeen tai johkiin, ihan sellanen fiilis et täytyy johkiin päästä. Tai vaikka elokuviin! Vaikka tosiaan juuri eilen olin Harry Potterin viimeisen kirjan ensimmäisen osan katsomassa mutta silti, haluun mennä katsomaan Paranormal Activity 2! Onneksi kulta (<3) lupasi että lähtee sitten jossain vaiheessa kunhan oma aika ja kullan "runkkuaika" (haha joo puhutaan siis runebergin torttujen tekemisistä hei dudes!) vähän helpottaa. Ja sil vissiin. Ja sit pitää mennä viel kattoo Narnian se uudempi elokuva, sit joku karhu animaatio ja sit yks joku mikä kertoo jostain ihmisusista tms ja oli twilightin ohjaajalta! Pitää kattoo koska ne tulee ja säästää ja mennä sit sinne, kaikki tulee mukaan!

Ja sitten loppuun kun kuvailin vähän taas itseäni! joten tähän loppuun tollanen yli kauhee kuva mut ei saa itkee ;) Ja sit vielä ku löysin kaikkia kivoja kuvia ni laitoin tähän. Seuraavaan postaukseen laitan sit esittelyä meitin elukoista, sillain lyhyesti :D

Jaahas, en saanukka laitettua kuvia, sori ;)

maanantai 8. marraskuuta 2010

#3 Outletin taikaa

Tosiaan päätin sitten että menenpäs käymään Muotiputiikki Helmen outlet myynnissä tuolla keskustan puolella. Idea tosiaan oli se että käyn vaan katsomassa mitä kaikkee kivaa siellä on  mut hei haloo, onhan se selvä ku siel on kasa ihan sairaan ihania korkokenkiä etten ees minä hujoppi voi olla kuolaamatta saatika ostamatta niitä. Niin että siinä se sit kai oli. Ja viel ku se perhanan Anita on nii hyvä kauppaan aina mulle, "tää on juur sopiva sulle" tai "Eve kuolaa tätä kans" on niin iskeviä etten vaan voi sanoo sitten et jos nyt kuitenkin tällä kertaa jätän välistä. Mutta siis, niinkuin kaikki varmaan jo otsikon perusteella ymmärsi käytin (äidin) rahat uusiin upeisiin korkkiksiin, mekkoon, vyöhön ja laukkuun. Ja hei haloo, meni vaan 60 euroo ja omasta pussista vaa joku 30 kai! Et tälläistä on olla täysi-ikäinen äidin pussilla shoppaileva heebo. Ja tosta lauseesta voidaan päätellä et äiti ikinä mulle mitään osta mut sattu oleen vaan hyvä päivä, heh. Mutta sitten esittelen teille ne aivan järisyttävän ihanat kengät:

"Pikku Mustat"
Eli tosiaan Pikku Mustat! Järjettömän tyylikkäät, sopii kunnon bailutukseen ;) Jalassa mielettömän hyvät ja oli onni et oli juur mun kokoo jäljellä! Piti ollaa normaalikokoa pienemmät, eli nyt sitten sattu sillain että oli viimeiset 39 ja tietenkin mun piti ne sieltä kaapata! Kuka noihin vois olla hei rakastumatta, toi koron muoto ja kaikki! Hintaa näillä oli vaan 10 euroa, joten repikääs siitä ;)

Arkivioletit
Sit seuraavaks ostin tälläset vähän arkisemmat violetit / lilat korkkarit, missä on sairaan kiva toi koron kuvio ja nauha. Ja jalassa mielettömän mukavat. Sit myös laukku, josta en ottanut kuvaa, on samaa sävyä, joten ne jonkun mustan tunikan kans ja viel lila vyö ja vola, siinä se, illan bailu tai ravintola asuste kunnossa! Parempia jaloissa ei taida olla mitkään kengät, totaallinen rakastuminen näihin, vaikka onki melko yksinkertaiset ja arkiset :) Ja hintaa 10 euroa!

dalmatialaiset
Aijai, mun balmikset! Superihanat jalassa ja muutenkin! Söpöt palloja sisältävät ei hirveen korkee korkoset kengät mitkä jalassa tosi kivat. Alkuperänen hinta oli 58 euroo (jos oikein tulkitsin tota hintalappua), mutta tosiaan itse näistä maksoin 10 euroa, kyllä kannatti! Niin hyvät jalassa että oikein heikottaa ;)

Tulihan joo sit ostettua vielä se punanen mekko ja siihen vyö + lila laukku, niistä ei kuitenkaan kuvia joten tyytykää kuolaamaan noita ihania kenkiä, adios! ;)

perjantai 5. marraskuuta 2010

#2 Total FAIL

Jaahas, Senni se osaa koulun salat! Koko viikon olin kipeänä, mutta sitten päätin torstaina ja perjantaina raahautua kouluun, ihan vaan sen takia että tosiaan pitkänmatikan ensimmäinen kurssi on tossa perjantaina. Ja kun en tajunnut niitä aikaisempia asiaoita niin taitaa olla sanomattakin selvää että ne mitä en sitten ollut tunnilla opetellut oli minulle hepreaakin vaikeampaa kieltä. Toki ne kivat helpot perustehtävät mitä ei takuulla kokeessa kysytä oli iha kivoja ja hauskoja ja helppoja, mutta niin, meidän opettajan tuntien ei niitä ainakaan mihinkään pitkän kokeeseen ole tulossa.. Aijai, sitä oikein alko kaipaamaan takasin amikseen ja Tintin luokse <3 jotenkin vaan  niin sairaan rasittavaa olla lukiossa ja yrittää tuhottomasti lukee kun mitään ei tosiaan tonne pääkoppaan jää..

ah, niin ihanat eksponenttifunktiot
Noh, sitten sitä perjantaina kuitenkin menin luottavaisin mielin kouluun, olin kuitenkin fb kautta kaverin kanssa yrittänyt miettiä niitä sairaita eksponenttifunktioita ja kaikenmaailman korkeampia juuria. Ja koulussa vielä kertasin nopeasti asiat ja kaikki hyvin hallussa, kertaustehtävät tehty ja sillain. Ei muuta ku koe käteen ja antaa palaa. Aamulla olin ottanu kaksi buranaa, vaikutusta ei ollut sitten aamulla saatika iltapäivällä. Yritä itse keskittyä laskuun "Jos neliöjuuripotenssi 5 vähennetään 3 neliön yhteenlaskettu summa luvuista.." jos päässä pienet karvaiset ukkelit jyskyttää hirveillä taltoillaan ja jokaisella nielasulla kaktus tappaa kurkkua. Että niin hyvin meni. Kokeen palautin ajallaan ja kuinka ollakkaan, reputin senkin sitten ihan täysin. Ja tähän on pakko puolustautua, että oikeasti olen ihan ahkera opiskelija ja yhtäkään lukiokurssia (englantia lukuunottamatta) en ole reputtanut. No kerta se on ensimmäinenkin.

Pakollista pelleilyä matikan kirjalla
Ja sitten sillain. Sit tietenkin vähän olin kiukkuinen ja kullalle turhia marisin ja suututin ja ärsyynnytin ja kehoitin vain ettei ehkä tänään ole oikea päivä tavata. "Kaukosuhteen" varjopuolet sinänsä.. Mutta eiköhän siinä tärkeimmät tältä päivältä, kuvia ja kaikkea yritän laittaa pian! Ainiin ja maanantaina on outlet myynti keskustassa (muotiputiikki Helmi!!), pitänee mennä sinne ryöväileen ja käyttään viimeisetkin roposet :D